tiistai 17. syyskuuta 2013

NEITI COCO feat AVEC

Täällä taas! Coco, eli siis tuo ihana whippet-neiti, joka meillä majaili puolisen vuotta, teki aika moneen meidän tuttavapiirissä lähtemättömän vaikutuksen... varsinkin lapsiin, noin niinkus meidän lisäksi. Ihan jatkuvasti joku tutuista lapsista kertoo mulle, kuinka Coco oli paaaaaljon kivempi kuin mitä Rymy on, koska se jaksoi hakea pallo ja leikkiä ja ja ja - se lista tuntuu olevan loputon, haha. Samaten silloin tällöin huokaillaan haikeina, että kyllähän se Coco ehkä vielä joskus tulee teille kylään, tuleehan? Ja jos se tulee, saanhan mä sitten tulla heittään palloa, saanhan? Myös aikuiset vähän väliä kyselevät Cocon kuulumisia, joskin vähän eri sävyyn kuin lapset, joten ajattelin nyt neidin Oman Ihmisen luvalla vastata tähän kysymykseen muutamalla hassulla lauseella ja kuvalla, ihan vaan silleen pintaa hipoen.

Mun on ihan ekaks pakko jakaa yksi kuva, joka mulle lähetettiin pari päivää Cocon kotiinlähdön jälkeen. Mä kun näin tän kuvan, mulle tuli vaan niin pirun hyvä mieli - jos tässä ei ole yksi hemmetin onnellinen koira, niin mikä siinä sitten on, häh?! Vaikka mä periaatteessa olin ihan varma, että Coco sopeutuu takaisin omistajansa arkeen ja uuteen kotiin ilman mitään ongelmia, kyllähän siellä takaraivossa silti kuiskaili sellainen pieni huoli, et mitä jos niin ei käykään, hui hirvitys? Senpä takia olikin tosi ihana saada sähköpostitse kuulumisia heti parin päivän sisään; putosi sydämeltä ikään kuin kivi, jonka olemassaoloa en edes ollut tiedostanut sitä ennen. Myönnettäköön, että ilahduin myös kovasti siitä, että hihnalenkkitreenimme sekä näkyi, että noteerattiin; Coco ei kuulemma vetänyt enää samalla tavalla lenkillä ja haki selkeästi enemmän kontaktia (namien toivossa, hahah!), ja tätähän me tosiaan harjoiteltiin se kuusi kuukautta, eli ihan kiva huomata, ettei ollut turhaa hommaa. Täytyykin kysäistä seuraavalla kerralla ihan vaan uteliaisuuttani, että vieläkö neiti muistaa oppimansa.


Mutta siis tuo kuva, ei jestas, se saa mut hymyilemään vieläkin! Melkein tekisi mieli tirauttaa parit aaawww-kyyneleet, on se vaan niin nätti otus, nih. Sitä paitsi, pikkasen tuli kieltämättä ikävä neitiä tätä postausta kirjoittaessa...

Anyway! Sen lisäksi, että multa on - totta kai - kyselty miten Coco voi, siis ihan konkreettisesti, niin eniten multa on ehkä kuitenkin kyselty, että saiko neiti itselleen sen kaverin vai ei? Tätä on kyselty varmaankin sen takia, että Cocon ollessa meillä, aika moni meidän lähipiirissä, ja sen ulkopuolella, ahem, pohti miten molemmat koirat tottuvat Cocon lähdön jälkeen taas olemaan yksin ja minä tuolloin jokaiselle ääneen tätä asiaa pohtineelle kerroin, että mitä neitikoiraan tulee, Cocolle on lähitulevaisuudessa suunniteltu kaveria. 

Joten, ladies and gents, tässä on FRANK! Cocolle ei tullutkaan shelttikaveria, kuten alkuunsa oli kaavailtu, vaan sen sijaan kaverikoiran paikan vei näinkin suloinen villakoirapoitsu. Joku päivä meidän on pakko lähteä tonne etelämpään treffaamaan näitä kahta, mä tahdon päästä halailemaan tätä ihanuutta, öö. Mullahan oli siis lapsensa täsmälleen tämännäköinen pehmolelu (taisi itse asiassa olla äitini vanha), ja se istuikin vielä juuri täsmälleen samanlaisessa asennossa, joten mä olen ehkä vähän puolueellinen, mutta siis kattokaa nyt tuota nassua. 

 

Neiti Coco on kuulemma hitusen rauhoittunut, kuten Rymykin, joten ehkä tuo 2 wee tosiaankin on joku maaginen virstanpylväs, en tiedä. Ei neiti onneksi ole sitä ihanaa virtaansa kuitenkaan menettänyt, onneksi! Autoilutkin ovat alkaneet kuulemma sujumaan paremmin, mikä ilahduttaa meikäläistä kovasti. Se Cocon stressaaminen siellä autossa, argh - sitä oli vaan jotenkin niin järkyttävän tuskaista katsella, kun ei oikein osannut mitenkään toista auttaa.


Kuten kuvat kertovat, mainiosti on lähtenyt rullaamaan Cocon uusi-vanha arki - Coco voi hyvin ja on ottanut uuden kaverin hyvin vastaan, joskin luonnollisesti joskus korvissa roikkuavaa pentukoiraa on täytynyt vähän ojentaa, että oppii tavoille. Tosin, kerrottakoon vielä sekin, ettei Coco vissiinkään vielä ole näyttänyt Frankille niin sanotusti sitä kuuluisaa "kaapin paikkaa", jonka paikasta neiti oli hyvinkin tarkka meillä ollessaan. Vaikka eipä se Coco täälläkään heti Rymyn yläpuolelle pyrkinyt, vaan kuulosteli ja katseli ja tutustui ensin Rymyyn rauhassa ja kun neiti oli varma, ettei "haukkuva koira pure", tämän olikin aika helppo laskea kruunu omalle otsalleen :D

Tästä kaikesta on hyvä päätellä, ettei me ihan piloille onnistuttu toista hemmottelemaan (vaikka kuinka yritin). Terkut sinne Cocon omalle poppoolle, jospa me vielä tässä joskus onnistutaan treffailemaan :D ! 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti