lauantai 24. elokuuta 2013

VIIKKO NIPSUJEN KANSSA!

Sanna ja nipsunsa ilmestyivät meille viime maanantaina töissä ollessani - joo, siis tiesin, että olivat tulossa, kun kerran edellisellä viikolla Sanna itsensä meille kylään kutsui, haha ♥ Ja ihan järkyttävän hyvä että kutsui!! Nimittäin sen lisäksi, että mulla oli ihmisseuraa, jonka kanssa katsoa mitä ihmeellisimpiä leffoja ja Tähtiporttia, mulla oli täällä myös erittäin oivallinen kotikokki, joka kuulkaas onnistui saamaan palohälyttimen kirkumaan ja tarjoili ruuat ihan lautaselle asti, eikä Rymyn tarvinnut olla viikolla yksin ollenkaan, koska kotiin vieras laumoineen lähti vasta perjantaina... ja perjantainahan kotiin tulikin sitten H.  Siis mitä luksusta!

Mitään hirveitä metsälenkkejä ei uskallettu, tai minä en uskaltanut, lähteä vetämään, kun täällä on noita karhunalleja nähty nyt vähän joka puolella, mutta pääsivät nuo onneksi vähän rellestämään. Käytiin myös Seran luona vierailulla ja siellähän sitä oli tilaa mennä ja rallata. Rallasivat jopa sen verran hyvin, että Rymy otti jostakin osumaa kylkeensä, näyttäisi olevan joku ruhje tai rupi? Sanna sen havaitsi torstaina aamulla, kun Rymppä kiljahti pelkästä kosketuksesta ja tärisi sen jälkeen ihan hillittömänä. Hetken aikaa sinä aamuna käyttäytyi muutenkin tosi oudosti, ihan kuin olisi pelännyt Jymyä ja Tigiä. Mietittiin, josko pitäisi lekuriin soitella, mutta illalla ei enää koira kosketuksesta vingahtanut joten annettiin sitten asian olla. Tänään vingahti taas, kun H siihen kylkeen aamulla osui, mutta ei ole selkeästi enää yhtä herkkä mitä silloin torstaina - ihan yhtä helpolla ei siis kiljahda. Täytyy nyt tarkkailla tilannetta, koska jos pitkään aristaa sitä ruhjeen aluetta, niin sitten mä kyllä haluan lähteä kuvauttamaan kyljen ihan vaan varmuuden vuoksi... mitään hirveää stressiä en aio asiasta kuitenkaan heti ottaa, koska kyllähän sen itsekin tietää, että mustelmat ja ruhjeet harvoin paranevat parissa päivässä.

Kuvia Sanna napsi taas sen miljoona kappaletta, mutta meikäläinen läväyttää näytille vain osan, ainakin nyt alkuunsa - epäilen suuresti, että nipsujen blogiin tai faceyhteisöön ilmestyy piakkoin suurempi satsi... sen takia valkkasin suurimmaksi osaksi Rympän kuvia, Rympän blogi kun on :)

Ja hei, tosiaan, 2 wee posetus kuvat TÄÄLLÄ!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti