MAMMAN REMONTTIREISKA

Vaikka Rymy mieluusti osallistuisi remontin jokaiseen vaiheeseen, on toinen vielä vähän liian pieni auttaakseen, ahem. Joten Rymyn päivät ovat menneet lähinnä pihalla riekkuen (on muuten ihan parasta katsella ikkunasta tapettia repiessäni miten Rymppä juoksee pihalla lelunsa kanssa, nyt on pojalla tilaa vetää rallia ihan sata lasissa, jes! Haavakaan ei enää näytä niin pahalta, mutta aion silti huomenna soitella josko lekuri olisi parantunut...). Tänään säästyttiin muten pihamaalla räkyttämiseltä, taisi ainoastaan kerran haukahtaa. Ja yhdessä vaiheessa meni koira mielestäni ohi, olin näkevinäni ainakin, ja tätäkin Rymy katseli ihan nätisti ja hiljaa aidan takaa, wau!

Tosi hienosti Rymppä on oppinut sen, että tiettyihin huoneisiin ei tietyssä vaiheessa tulla, vaikka välillä meinaa uteliaisuus viedä voiton. Suurimaksi osaksi poitsu on kuitenkin pysynyt barrikadin toisella puolella, tajusi tosiaan suht äkkiä, että joka kerta pistän sinne takaisin kun yrittää tulla luokseni ja siksipä on ihan nätisti vaan seuraillut mun puuhiani. Tänään ei yrittänyt yli kertaakaan, itse asiassa. Miehekkeen apunakin yritti alkuunsa olla vessaremontissa, mutta uskoi lopulta, ettei apua tarvita... tai ehkä tarvittiinkin, mutta ei nelijalkaiselta :D

Pakko laittaa pari kämäistä kännykuvaa, poitsu oli vaan jotenkin niin nätti maatessaan tänään pihamaalla, leikkikentän tapahtumia sekä lintuja tarkkaillen. Mitä ikkunasta olen seuraillut, Rymyllä on pari suosikki kohtaa pihalla; istuu suosikkispoteissaan välillä tosi pitkiä pätkiä joko naapurin rouvaa tutkaillen - tämä ahertaa usein takapihan kasvien kimpussa - tai sitten leikkikenttää tsiigaillen ja siellähän sitä katseltavaa/kuunneltavaa riittää! Joka päivä parin eri ryhmiksen hoitajat ja lapset kerääntyvät pihalle pariin otteeseen, on ollut ihan hauska seuraillu ns. työkavereiden hommia ja olla itse vaan lomalla :D Vaikka eipä tuon remontin takia tämä ole ollenkaan lomalta tuntunut... Eilen käväisi Miehekkeen sisko lapsineen aidan takana jutskaamassa, kun sattuivat puistossa olemaan. Rymyn mielestä lastenrattaat oli tosi jännät ja niille piti vähän innoisaan haukahtaa - tämä saikin vauvan itkemään ja Rymyn ihan hämilleen, "mikä toi on ja miks se pitää tollasta ääntä?" vaikka ollaanhan me näitä pieniä jo enemmänkin nähty... ei tosin tätä vauvaa muuta kuin pari kertaa noin läheltä :) Isompi pojista pelkää vieläkin Rymyä, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää. Ja oikeastaan parempi näin päin, eipähän tunge liian lähelle - sen tekee Rymy, huoh! Voi mun pientä.

Ja hei, JES! Nyt ei tarvitse enää laittaa mitään "vuoroin vieraissa" -tunnistetta! Tämä on nyt koti! ♥  Tai no, ainahan se on mulle ollut koti, kerran tuolta jo muuttanut pois, mutta nyt siitä tulee kotikoti, hih.

(Kyllä me siitä sellainen vielä aikaan saadaan, olen ihan varma!)

PALLEITTAIN. EIKU.

 Hola! 

Potilas sai hetkittäin olla ilman kauluria puuhaillessaan jotain, tietty valvovan silmän alla :)

•  Ekaksi, vaikka leikkaushaavaa ollaan putsattu suurinpiirtein päivittäin, alkuviikosta alkoi punoittamaan siihen malliin, että koitin ottaa yhteyttä meidän kylän lekuriin, ettei tarvitsisi "noin pienen" asian takia lähteä Jyväskylään, meillä kun on remontti kesken. Lääkäri oli sairaana joten päätin yrittää seuraavana päivänä, eli tänään - muuten hyvä, mutta lääkäri oli edelleen sairaana, eikä tällä kertaa vastaajassa ollut sijaisen numeroa vaan selvitys siitä, että pyyntö soittaa uudestaan n. 15 minuutin kuluttua. Tätä kesti n. tunnin, joten luovutin. Huomenna uus yritys! Ihonalaiset ompeleet myös tulla tupsahtivat ulkopuolelle entistä paremmin - varmaan tuolla pihalla riekkumisella asian kanssa jotain tekemistä, kenties?
• Meillä tosiaan remontti taas käynnissä, ensi kuu aikaa ja ihan mielettömästi hommaa jäljellä! Mm. tänään poitsu sai viettää koko päivän pihalla leikkipuiston lapsia tsiigaillen, seurailin toki ikkunasta, mitä jätkä tekee. Uutena juttuna on nyt tullut haukkuminen: Rymy siis ihan haukkuu esim aidan vierellä vaikka mitään ei näy ja kun komennetaan sisään, jatkaa sielläkin. Tätä on nyt tapahtunut myös meidän omalla pihalla, jossa Rymy ei ole oikeastaan koskaan pahemmin hakkunut. Viimeksi haukkui niin kovaa, että hetken luulin että meidän naapurin saksanpaimenkoira jysäytti tulemaan. Hetken kesti ennen kuin tajusin että voi jumalauta, toi syvä ja ison otuksen haukku lähtee mun pienestä pojasta!
• Toinen uusi piirre on tavaroiden varastelu; käy siis napsaisemassa esim roskan, kengän, (tänään ikuisuuksia vanhan sinihomejuuston roskiksesta kun oli Mieheke lähtiessään unohtanut välioven auki ja minä olin aikaisemmin tyhjentänyt kilokaupalla vanhoja juttuja äidin ex-kämpän, meidän tulevan kämpän kaapeista) tai whatever, kaikki kelpaa - syöksyy sitten ulos ja juoksee rinkiä "lälläslää" -tyylin ja jos erehdyt yrittämään varastetun tavaran nappaamista, Rymppä tajuaa sen ja lähtee karkuun. On siis vaadittu aikamoisia harhautuksia ja juoksuleikkejä, että on saatu pojan ajatukset muualle ja varastettu tavara unohduksiin...
• Potilaana Rymppä sai mm. repiä pahvijutskien sisältä nameja esiin, nyt on ihan turha jättää mitään pahvista koiran lähistölle...
• Kahdesti on meiät muuten pysäytetty tämän viikon aikana: ekalla kerralla naapuristossa asuva vanhempi mieshenkilö ajeli hetken matkaa meidän vierellä kun oltiin lenkillä, "Anteeks, nyt on pakko kysyä, mikä tää rotu on? Oon monesti ihaillut! Minkälainen tää on kotona, eiks tää oo aika ihmisarka?" jne, selkeästi koira-ihminen, joskus nähnyt lenkillä yhden kaunokaisen kanssa. Kehui vielä loppuun Rymyn ulkonäköä :) Toisella kertaa pysäytti vanhempi nainen, jonka kanssa myös hetki jutusteltiin whippeteistä. Parasta tässä pysäytyksessä oli aihe, hän nimittäin huikkasi minulle tien toiselta puolelta, että voi jestas kun katsoo emäntäänsä niin nätisti, onko tämä aina hänellä tapana?! Harjoiteltiin siis lenkkeilyä ja kontaktia kuten aina. Selitin sitten, että namia mulla taskut täynnä, katselee josko niitä saisi, vaikka olisihan se ollut ihana sanoa, että "juu, tää on katsos niin mamman koira!" :D Tämäkin henkilö kehui vielä loppuun Rympän ulkonäköä.
• Rymy ei tykkää markkinoista, liikaa ihmisiä ja liikaa haisteltavaa. No, pikkuhiljaa. 
• Remontin aikana en varmaan pahemmin ehdi päivittelmään, ainakin tämä viikko on ollut erittäin kiireinen... Melkein 12 tuntia vietin kämpällä, mm. keittiötä tyhjentäen ja tapetteja repien... Rymy sen sijaan olisi kovasti halunnut auttaa Iskää vessaremontissa...

Toipilas-ajalta, ei ollu ahdasta nukkua edes kaulurin kanssa :D

KYSYMYS HAAVASTA?

Pikainen kysymys, jospa täällä vaikka joku liikuskelisi tänään :) Eilen tuli se kaksi viikkoa täyteen kastraatiosta ja Rymykin pääsi juoksemaan ihan kunnolla - ei kun hetkinen, ollaan tätä ennen taidettu käydä äipän pihalla riekkumassa ainoastaan yhtenä iltana pikaiseen ja haava on näyttänyt ihan hyvältä, mitä nyt hyttynen, oletettavasti, pääsi pistämään ihan haavan vierestä ja siihen kohosi pieni punainen paukama hetkeksi. Eilen poitsu sai kuitenkin juosta äidin pihalla koko päivän meikäläisen auttaessa äitiä pakkaamaan, ensi lauantaina kun on muutto edessä. Niin, ja ollaanhan me kyllä oltu ilman kauluriakin jo muutama päivä. No, tänään sitten haava näytti TÄLTÄ ja omaan silmään se tosiaan vaikuttaa ihan siltä, kuin ne ihonalaiset ompeleet olisivat päättäneet äkkiä lähteä matkalla ja vähän tuo nyt punoittaakin. Nyt sitten pohdiskelen josko pitäisi huolestua vai ihan vaan jatkaa haavan puhdistamista ilman tätä aivan naurettavaa panikointia. En voi ymmärtää, miten lapsia työkseen hoitava ihminen voi olla näin avuton koiransa suhteen? Olisin oikeasti kiikuttamassa lääkäriin joka kerta kun vähääkään katsoo vinoon tai nostaa koipeaan "eri lailla", tosi tervettä O_o :D

VICTORIA STILWELL: What I Learned on my European Tour – Part 1

"We started with a few days in Helsinki. I’d never been to Finland before, and didn’t really know what to expect. I knew the sun didn’t set very much in the middle of the summer, but I still wasn’t prepared for the odd sensation of driving away from the airport with our phenomenal hosts at 11pm in broad sunlight. I was brought to Helsinki to do a live show in the lovely Finlandia Hall by an animal communicator named Maiccu Kostiainen of Animals Talk – one of the most dynamic animal people I’ve ever met. Maiccu is a huge proponent of force-free training and is committed to providing her local Finnish people with as much info as she can. The show was great - fortunately, the vast majority of Finns speak fluent English, so I didn’t need an interpreter. I usually demonstrate my training techniques with rescue dogs from whatever area I’m visiting, but in Finland we had the wonderful problem of not being able to find shelter dogs. There were no shelters, as there’s no significant pet overpopulation problem there. I can’t tell you how refreshing it was to be in a place where not only did people ‘get it’, but they also lived it in terms of their legislation, levels of responsibility with their own pets and overall ideas about pet ownership. In the end, we ended up finding some dogs that had been rescued from Spain (the opposite of Finland in terms of animal welfare in general). Another example of how forward thinking the Finns are in terms of animal welfare is that the use of shock collars to train dogs is illegal. How refreshing!"

(lue koko juttu)

MITEN TÄMÄNKIN KUVAN VÄRITÄT?

 (kuvat 12.8.12)

Olen toitottanut tätä ennenkin, mutta kun se ei vaan lakkaa hämmästyttämästä mua. Siis se, kuinka oman pääkopan sisäinen mielentila voi vaikuttaa lenkkeihin.

Otetaan esimerkkinä tiistai. Ensinnäkin, ihmiset aina huokailevat kuinka välillä on huonoja päiviä, mutta kukaan ei koskaan myönnä ärtyneensä todella, tai tehneensä mitään, minkä toivoisi voivan ottaa takaisin. En tiedä tekeekö tämä sitten minusta ihan surkean koiranomistajan, mutta...

En ole selkäkipujen takia saanut moneen viikkoon kunnolla nukuttua, joten olen ollut tosi hidas aamulla - siis sängystä nouseminen on ollut ihan tuskaa, kun väsyttäisi ja väsyttäisi, ja silti koko ajan selkään sattuu eikä saa nukuttua vaikka tahtoisi. No eilen Rymy sitten aloitti yhdeksältä vinkumisen, koska poitsuhan harvemmin suostuu enää edes pissaamaan takapihalle. Pidättää mieluummin vaikka sen 12 tuntia jos pakko on. Itsellä oli harvinaisen huono aamu, jo pelkästään tuon kivun takia, eikä kaksisuuntainen mielialahäiriö ainakaan asiaa auttanut, joten tein ensimmäistä kertaa tuon koiran suhteen jotain, jonka toivoisin pystyväni muuttamaan: huusin. Yritin kauhealla vaivalla heittää lenkkikamoja ylle, Rymy vinkui jaloissa, oli kaulurinsa kanssa koko ajan tiellä ja vinkui ja mua ketutti niin maan perhanasti, että ihan oikeasti vajosin niinkin alas, että huusin pariin otteeseen, käskien lopettamaan, minkä sinänsä jo siinä tilanteessa tiesin aivan turhaksi, koska eihän pieni tiedä mitä se lopeta tarkoittaa. Hämmentyi kyllä sen verran, että hetkeksi hiljenikin. Tämän jälkeen ahdistuin tietenkin itse, ja huudosta ja mun ahdistumisesta ja melkein-itkusta ahdistui sitten myös tietenkin Rymy, sen näki ihan selvästi toisen käytöksestä. Ja se suututti mua vaan enemmän, se mun oma mokani.

Mitään en kadu, siis siinä asiassa, että tuon pienen otuksen olemme omaksemme ottanut, mutta sitä huutamista kadun kyllä. Takaraivossa kuului kuitenkin koko ajan ne järkisyyt; toisella on pissahätä ja kakkahätä ja kauluri joka kiusaa, sekä rupi jalkovälissä joka varmasti kutittaa, joten onko ihme jos vingututtaa?! Mutta jotenkin itse ei vaan ollut siinä mielentilassa, että olisi jaksanut ymmärtää. Ja ulos kun päästiin niin Rymyhän höyryjunana veti yhdelle vakkaripaikoistaan ja tuli muuten niin pitkä pissa kuin vaan olla ja voi. Ja sai vielä kolmet pienet kakatkin aikaan lenkillä, että ei tosiaan ihme, että vinkui. Tänään totesinkin Rymylle hymyssä suin, että vaikka mamma eilen olikin ihan tyhmä ja sanoi että saa sitten luvan tulla monet kakat kun noin hirveesti vinguit, niin tänään ei sitten tarvii ottaa uusintaa vaikka hetken ehditkin vinkumaan, jooko?

No, palatakseni eiliseen; soimasin sitten tietenkin itseäni asian tiimoilta koko lenkin ajan, väsytti ja kiukutti ja sattui selkäänkin, ja lenkillähän Rymy oli aivan hirveä; veti, veti, veti, syöksyi, poukkoili, murisi toiselle koiralle jne. Hieman samoilla linjoilla oli kuulemma ollut iltalenkilläkin, ainakin miehen sanojen mukaan, tosin ei ollut murissut vaan vastannut haukuntaan ja yrittänyt leikkimään (se on tosiaan se yksi koira, jolla Rymyn kanssa ei näköjään kemiat kohtaa). 

Tänään sitten avasin poitsulle oven heti aamusta, että pääsi pihalle aurinkoa palvomaan ja ajoitin oman sängystä nousemiseni niin, että kun kuulin poitsun tulevan sisään, nousin samantien, eikä näin ollen Rymppä edes ehtinyt vinkumaan. Olisin toki paljon mieluummin jäänyt sänkyyn, kun en viime yönäkään nukkua osannut, mutta ehkä siitä huutamisesta jäi sen verran käteen, että muistin taas miksi tietyissä tapauksissa kuuluu koiran hyvinvointi ehdottomasti laittaa omansa edelle. En halua enää ikinä tuntea samoin kuin eilen - niin syylliseltä.

No, kyllähän Rymy hetken ehti sitten tuoss aamulla vinkuakin, siis siinä vaiheessa kun taas kerran etsin lenkkivaatteitani jotka aina mystisesti katoavat päivän aikana, ahem, mutta ymmärsi hyvin pian mitä olen tekemässä ja odotti nätisti. Lenkillä ei vetänyt ollenkaan noita alkumetrejä lukuunottamatta - vakkaripaikalla tuli taas sellainen minuutin pissa, joka tuntui tosin kestävän ikuisuuden. Koko lenkin ajan käveli nätisti vieressä, otti tosi hyvin katsekontaktia, pysähtyi ennen suojatietä pyynnöstä, ylitti lähes kaikki tiet hyökkimättä ja jos meinasi lähteä homma käsistä, namin avulla palautui muisti äkkiä. Koiria ei tullut vastaan ja ehkäpä hyvä niin. Yksi asia haltuun kerralla. Kyllä se nenä vieläkin viipotti maassa ja kaikki eteen sattuva piti ottaa suuhun, mutta silti sitä merkkailua oli paljon normaalia vähemmän, eikä tarvinnut kuin vähän houkutella niin matka jatkui. Ja kun hihna kiristyi, hienosti poitsu osasi hidastaa. Pariin kertaan oli pakko pysähtyä ja pariin otteeseen ohjasin takaisin vierelle. Rymyllä oli myös vissiin nälkä, koska lenkin saldoksi saatiin tällä kertaa neljä syötyä perhosta. En tiennyt olisiko pitänyt hävetä vai nauraa kun poitsu loppumatkalla vähän väliä sinkoili perhosten perään :P Yritä siinä sitten komentaa, kun toinen näyttää niin höppänältä.

Voihan se olla, että oli myös niin lämmin, ettei Rymppä jaksanut riehua, mutta niin tai näin - tämän kaltaisiin lenkkeihin pyritään, tällaisia niiden kuuluisi ollakin. Tähän sopii niin hyvin nuo Stellan sanat; toiset päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärrän, ja kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten tämänkin kuvan värität. Ihan varmasti se koirankin mielentila ja tietyt jutut (onko päässyt edellisenä päivänä juoksemaan, mitä tehty ennen lenkkiä jne) vaikuttavat asiaan, mutta pitäisi vaan useammin muistaa, että niin paljon riippuu siitä omastakin mielialasta ja nimenomaan siitä omasta asenteesta.

Pitää vissiin kirjoittaa lappu oveen, että lähtiessään muistaa yrittää olla optimistinen ja ajatella ainoastaan iloisia, hyviä, mukavia ja kauniita asioita, eikä siis ollenkaan sitä, miten mieheke meni vaihtamaan meidän auton moottoripyörään... Nii.

Kuvat siis viime viikon sunnuntailta, kun käytiin kastraatiota edeltävänä päivänä vähän riekkumassa tuolla ex-metsässä kera kummitätsyn. Sehän siis OLI ihan metikköä kun tänne muutettiin, mutta tossa kesällä harvensivat sitä aika paljon asutusten väliltä. Sinänsä kiva, väheni vähän hyttyset kun metsään vievän polun alkuosaan paistaa mukavasti aurinko :)

ONNEA 1 WEE RAITAPAITULIT!

Vuosi sitten (tasan, jos olisin eilen ehtinyt tämän postauksen tekemään kuten tarkoitus oli) pyörähti maailmaan kuusi pientä raitapaitaa ♥

Vauvakuvat lainattu synnyinkodin immeiseltä (Tassujen jälkiä).

 Haikaran paketista löytyi siis Amy

 Jymy

Hämy (nykyinen Kasu)

Lymy (nykyinen Vili)

 Rämy (nykyinen Toto)

 ja Rymy

... joista tietenkin tuo pentueen pienin ja kuvissa siis viimeinen, vei meikäläisen sydämen täysin. Siihen riitti yksi kuva. Niin muuttui meidän katsellaan ja mietitään sitä koiraa, jos vaikka sitten ensi vuonna? - suunnitelma muotoon muutetaan nyt heti isompaan rivariin, jossa voidaan aidata takapiha, kun se pentu tulee ihan-just-kohta!

On toki päiviä, joilloin mietin, että olisi sekin ja tuokin asia helpompaa, jos ei yksi huomionkipeä pitkäkuono vinkuisi melkein takamuksessa kiinni, mutta silti - mitään en kadu, en pienen ottamisen suhteen.

 

Olen itse asiassa sitä mieltä, että meille saa luvan tulla se toinenkin pitkäkuono sohvaamme sabotoimaan. Vielä en tiedä koska, mistä, tyttö vai poika, tai mitään muutakaan, mutta sitten kun se oikea pentu tai yhdistelmä lävähtää silmille, niin varmaankin sitten. Katsellaan ja kuulostellaan, ahem.

Rymy taasen on sitä mieltä, että meille ei mitään hemskuukkelin pentukoiraa tule, ei nyt eikä--- AI MITÄ? Siis saisinko mä leikkikaverin? No PERSKULES, kyllä se sitten käy!

Tässä vielä meidän yksi wee toivottelee 

Onnea sisaruksilleen ja sisarusten Ihmisorjille!

 

PS. Toivottavasti te, veikat ja sisko siis, ootte viettäneet loisteliaat synttäripäivät ja riehuneet kunnolla, treffanneet kavereita ja syöneet nakkikakkuja ja möyrineet maassa ja ja ja! Mun mamma on vieläkin ihan tyhmä, ja iskä ja kummitätsy kanssa, kun ne ei anna tehdä mitään, puhuvat vaan jostain tyhmästä leikkaushaavasta ja kuinka nyt pitää olla varovainen vaikka siitä on jo ikuisuus. Ne pakottaa vieläkin käyttämään sitä tyhmää kauluria, sitä paitti. Kyllä mää vielä niille näytän. Tänäänkin lenkillä pistin ihan muristen, kun se ihan outo buldooggen taas seisoi siinä kävelytiellä ihan niinku ois muka omistanut sen vaiks ihan selvästi näki että oltiin mamman kaa tulossa. Joten mää vähän haukuin ja murisin, ja sit mä vähän räkytin ja yritin päälleki ku se kehtas murista mulle takas - kun nyt oon kuitenkin jo Niin Iso Mies et ei voi antaa tollasten otusten hyppiä silmille... tosin, saattaa olla, että tällä kertaa mää alotin, mut ei kerrota kenellekään! Mamma ei jostain syystä tykänny, en oikein tajuu mikä sitä nykyään vaivaa. Se ei niinku yhtään ymmärrä, että mä en ole enää mikään vauva, tietteks?

SAIRASKERTOMUKSIA X 2

Voi huokaus, mistähän sitä taas aloittaisi? No, vaikkapa isoveikan kuulumisista... mennään ns. ikäjärjestyksessä, siis.

Hugo oli sitä mieltä, että luu kuului isoveljen oikeudella hänelle! Rymy oli, harvinaista kyllä, tällä kertaa eri mieltä ja hetkeä myöhemmin, kiikutti luun pois veikan nenän edestä :D (heinäkuu 2012)

Pistetään vaiks taas kerran Hugo-Eevertin epikriisi tänne, hieman lyhentäen tosin, niin eipähän katoa sekään ja jospa siitä on joskus tulevaisuudessa jollekin toiselle siilistille hyötyä - tai meille, jopa. Tällä kertaa Hugolla oli kuin olikin eri lääkäri, mutta käsittääkseni kyseinen henkilö on erikoistumassa pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi, joten hyvä näin. Mukavalta oli vaikuttanut kuulemma tämäkin (itsehän siis olin kotona Rympän kanssa) lääkäri.

ELK: Kirsi Hartikainen, 8.8.12

Hugo tuotiin klinikalle tulehtuneen haavan vuoksi. Haavan päällä tällä hetkellä rupi, iho ympäriltä näyttää varsin rauhalliselta. Kotona hoidetaan haavaa puhdistamalla sitä laimennetulla Betadinella 2 kertaa pvssä. Laimenettu Betadine: pari tippaa Betadine-paikallisantiseptia lasin pohjalle, päälle vesijohtovettä niin paljon, että näyttää vahvalta teeltä/viskiltä. Pyyhkimisen jälkeen taputellaan alue kuivaksi. Paikallishoito on erityisen tärkeää siinä vaiheessa, kun rupi lähtee pois. Suun kautta antibiootti. Jos haava ei ole täysin parantunut kuurin lopulla, soitto klinikalle jatko-ohjeiden saamiseksi.

Eläinlääkäri oli siis keskiviikkona ja jo tiistaina Mieheke siiliä tarkastaessaan, totesi haavan näyttävän paljon paremmalta. Keskiviikkona klinikalla näkyikin haavan pääll jo ihan selkeä rupi - olisiko sitten tuo vanha tulehtuneen näköinen kudos, joka meidät säikäytti, irronnut pois tulevan ruven tieltä? 

No, niin tai näin, nyt ollaan taas antibioottikuurilla. Tällä kertaa Hugoa ei tarvinnut edes rauhoittaa, mikä muuten näkyikin laskussa aika hyvin, vaan Mieheke piteli pientä käsissään. Toisaalta toivoin, että olisivat rauhoittaneet, koska Hugoa on oikeasti aika hankala vieraan tutkia ja tuli heti sellainen no niin, ihan varmaan jotain jäi näkemättä -olo, mutta toisaalta tosi huojentavaa, ettei tarvinnut. Kuitenkin nuo tuollaiset aineet aina aika "tujua" tavaraa noin pienelle otukselle. Nyt sitten ollaan kymmenen päivän antibioottikuurilla; onneksi on samaa tavaraa kuin viime kerralla, vaikuttaisi olevan jopa herkkua koska Hugo suorastaan ahmaisee nesteen kitusiinsa sen sijaan, että yrittäisi karkuun. Taas kerran ei voida muuta tehdä kuin yrittää pitää ruhje puhtaana ja seurailla tilannetta. 

Pyörä otettiin pieneltä pois jo heti sinä iltana kun haava havaittiin ja nyt pitäisi sitten keksiä enemmän tai vähemmän aktiviteettia poitsulle iltaisin... on vaan sikäli haastavaa kun useimmiten Hugon mielestä oma kaappi on se kivoin spotti. No, jospa vaikka tänään innostuisi lähtemään uudelle Ristiretkelle, pienellä avustuksella ja varmasti Rympän painostuksen tuuppimana...

---

No, meitin Liquoricecaramelin tilanne sitten. Kirjuutan nyt meidän kuopuksenkin epikriisin tänne, onpahan sitten sekin tallessa. 

Vastaisuudessa muuten eläinlääkärissä -tunnisteen alta löytyy infoa meidän elk-visiiteistä, epikriisit -tunnisteen alla luonnollisesti Rymyn hoitotiivistelmät ja sairaskertomuksia -tunnisteen kautta löytyy sitten kaikki muut mahdolliset  itkun aiheet, sairastumisista vatsavaivoihin. Hugon tunnisteena toimii edelleen se vanha tuttu eli siilin sairaskertomuksia, jonka altaa löytyy kaikki sen suurempia erittelemättä. Kyllä, jostain syystä koin Rymyn kohdalla nämä erittelyt tarpeellisiksi ja omaa elämääni helpottaviksi, mutta tykkään tunnetusti leikkiä tunnisteiden kanssa muutenkin, että asiahan voi tulevaisuudessa muuttua sen about kymmenen kertaa, ellei enemmänkin...

ELK: Mihalitsa Margaritis, 6.8.12

Rymy on kastroitu. Leikkaus ja nukutus sujuivat hyvin. Rymy on saanut kipulääkkeen ennen leikkausta suonensisäisesti. Lääkeainekrapula voi tänään itkettää ja aiheuttaa pahoinvointia. Lähelläolo ja rauhoittelu auttaa. Kipulääkettä (Rimadyl) jatkakaa ohjeen mukaan huomisesta alkaen, antibioottia ei tarvita ellei haava osoita tulehtumisen merkkejä (punoitus, turvotus, kuumotus, kipu, paha haju, märkäerite). Tulehtuminen on hyvin harvinaista kunhan haavaa suojataan nuolemiselta, eli kauluria tulee pitää n. kahden viikon ajan tai kunnes haava on parantunut. Haavassa ei ole poistettavia ompeleita, se on suljettu ihonalaisin ompelein ja kudosliimalla.

Seuraavaksi pitkä ja sekava sepustus, kursivoitu teksti kirjoitettu siis alkuviikosta (pistän tänne tietenkin siksi, etten halua unohtaa mitään, esim. sitä, kuinka paljoon sisko meidän vuoksi välillä taipuu).

Oli kyllä aika tuskainen yö töissä ma-ti, ei voi muuta sanoa. Toisaalta, olisin varmaan kotonakin ollut enemmän kuin hätää kärsimässä, siellä kun olot olivat melkoisesti tuskaisemmat sekä fyysisesti, että varsinkin henkisesti  - pieni vinkui vinkumistaan, ainakin alku-illasta; sattui sydämeen kun puhelimen kautta kantautui ulina omaan korvaan eikä pystynyt mitenkään rauhoittelemaan toista. Onneksi kummitätsynsä jäi yökylään, piti meikäläisen ajan tasalla syömisestä, juomisesta ja pissaamisesta ("Ihan selkeästi on hätä, mutta ei tee mitään!") yms ja otti vielä pojan viekkuunsa sohvalle, joskin normaalista poiketen, levitti vuodesohvan kokonaan auki, että mahtui toinen kaulurinsa kanssa nukkumaan (ai miten niin meillä koira ei ole "vain" koira?). Ehkä maailman paras sisko, eh? Kuvittelisin, että oli muutenkin parempi vaihtoehto tasainen sohva kuin Rymyn oma muhkea peti, siinä kun pojalla on tapana mennä aloittelemaan nukkumista ihan pienelle kerälle reunaa vasten ja kaulurin kanssa olisi voinut olla aika mahdoton yhtälö.

Silti, tuntui kyllä tosi pahalta, etten ollut paikalla auttamassa. Siskolla on usein tapana sanoa puoliksi vitsaillen, ettei halua esim. "antaa Rymylle mitään pelkkiä nappuloita, sit se inhoo mua kun en anna kunnon ruokaa" ja minä olen joka kerta nauranut sille, sanoen höpöhöpö. Niin naurettavaa kuin se onkin, niin yöllä oli kyllä just sellainen avuton olo, ihan niinkuin Rymppä muka osaisi kyseenalaistaa poissaoloni tai kantaa kaunaa seuraavana päivänä kun nähdään. On se ihmismieli vaan kummallinen, huoh.

Neljältä tuli sitten viesti, "Pääsetkö oikeasti vasta seiskalta?" ja voih, säälitti niin kummankin puolesta. Rymy oli kuulemma yrittänyt kyllä nukkua, mutta vissiin kivut olivat pitäneet hereillä, kun oli ihan tärissyt. Käskin herättämään Miehekkeen viimeistään kuudelta ja antoivat lopulta kipulääkkeen yhdessä kun aamulla piti kerran antaa. Sen jälkeen tulikin "parin minuutin pissa", jota Rymy oli pidätellyt leikkauksesta asti. Olen kyllä niin kiitollinen, että sisko jäi yöksi, nauratti oikein kuin kuulin mitä kaikkea toinen oli yrittänyt tehdä helpottaakseen Rympän oloa. Keittiön pöydällä oli astia täynnä vettä, kera lusikan - oli siis kokeillut ihan kaikkea saadakseen toista vähän nesteyttyä... ei ihme, että tuli lopulta niin pitkä pissa, heh. Lattialla oli fleece, fleecen vieressä sanomalehteä (sinä yönä satoi aika rankasti joten sisko fiksuna mietti, että jos vaikka suostuisi pissaamaan sisällä). Ja siis sitä rataa; eli kaikkea oli yritetty. Taisi muuten olla keskiviikko, kun lopulta todettiin Miehekkeen kanssa, että vesi maistuu ainoastaan kahvimukista tarjottuna, sillä silloin kauluri ei osu eikä kolise mihinkään. Meillä aika ovela potilas. Keskiviikkona saatiin muuten myös lisää raakaruokaa Mustista ja Mirristä, joten saatiin stoppi alkupäivien paastoamiselle ja sille "en syö, ellet syötä nappuloita kädestä yksitellen" -tilanteelle.

Pakko on vielä se mainita, että tiistai-aamulla kun tulin kotiin, Rymy nukkui rauhassa vuodesohvalla, vähän yritti nousta ylös ja pusuttaa, mutta kaulurin kanssa oli hieman hankalaa. Tehtiin vuoronvaihto, eli minä ja sisko jatkettiin unia ja Mieheke sai luvan "päivystää" - tosin, siihen se sammui vuodesohvalle, sisko toisessa reunassa ja Rymy välissä tuhisten. Oli kyllä huvittava näky.

"Eka" päivä meni muutoin ihan hyvin, vähän toinen välillä vinkui, mutta aika hyvin aina rauhoittui vuodesohvalle kun kummitätsy katseli elokuvia ynnä muita. Lähinnä se vinkuminen olikin sellaista tuttua huomionhakuisuutta yhdistettynä kauluri-inhoon, mutta kipuilevalta ei vaikuttanut. Siinä vaiheessa se vinkuminen vasta alkoi, kun siskoni kehtasi lähteä kotiin. Olisi tehnyt mieli sitoa se kiinni ja lukita ovet munalukoilla, oikeasti. Sisko tuli kuitenkin toiseksikin yöksi poitsun kanssa sohvalle, että Mieheke sai nukkua (että jaksoi tosiaan silloin ke aamulla lähteä Hugon kanssa eläinlääkäriin) ja koska sen verran tuo meidän kangassohva imee itseensä hajuja ja allergeeneja, että itse en olisi siinä voinut koko yötä nukkua.

Oli vähän tarkoitus, että kehitettäisiin Rympälle sukkahousuista suojat, mutta en jotenkin haluaisi yhtään hautoa haavaa ja lisäksi Rympällä on taipumus yrittää kaikista kankaista läpi, joten arvelin, että olisi ehkä vaan saattanut innostaa poikaa tökkimään haavaa. Miehekkeen oli tarkoitus keskiviikon elk-reissulla hankkia pojalle ruuan lisäksi kuonokoppa - vesi kun ei kaulurin kanssa mene muuten kuin kupista tarjoamalla, ajateltiin, että voisi hankkia sellaisen, millä poika ei pystyisi nuolemaan haavaa, ettei ihan koko ajan tarvitsisi kaulurin kanssa törmäillä. No, miehet on miehiä ja kuonokoppa joka kotiin ilmestyi olisi sopiva ehkä enemmänkin chihuahualle. Ei vissiin ollut osannut kaupan tätikään asiassa auttaa.

No mutta siis, joo - tässä yhtenä iltana kävi siis niin, että Rymy kaulurinsa kanssa tökki haaroväliään ennen kuin ehdin estämään ja en tiedä olisiko osunut esim. reuna haavaan koska sen verran kovaa poitsu äkkiä vinkaisi ja syöksyi sängystään. Kerran on myös hypännyt sohvan käsinojan yli sohvalle, kun ei ehditty sitäkään estämään. Eilen haava näytti siis TÄLTÄ (kuva linkin takana) ja kyselinkin tuulenkoirissa vähän vinkkejä, kun omaan silmään näyttää jotenkin ei-niin-hyvältä. Ja kuten TK:ssa mainitsin, "olen tunnetusti todella vainoharhainen tällaisissa asioissa (töissä jo pelkästään haava lapsen sormessa aiheuttaa mulle suurin piirtein pahoinvointia, ahem) ja osaan ajatella vaan pessimistisesti, tahtoisin muutaman mielipiteen... eihän siitä leikkauksesta nyt vielä NIIN montaa päivää ole, mutta silti, olenko ihan turhaan huolissani? (Sitä paitti, nyt taitaa olla mätäkuukin, nih!)"

Pari auttavaa vastausta sainkin (en esim. yhtään tiennyt mitä haavan kanssa olisin tehnyt, saako kastella vai ei jne); neuvottiin suihkuttamaan kädenlämpöisellä vedellä pari kertaa päivässä n. 5-10 minuuttia ja/tai puhdistamaan laimennetulla Betadinella. Meillä tuo suihkuttaminen on vaan siinä suhteessa aika haastavaa, kun Rymy ei YHTÄÄN tykkää vedestä. Vaikka ollaan alusti asti pesty kuraisia tassuja melkein päivittäin, niin vesi on vaan vieläkin sellainen "YÖK, EI!" -juttu. Aina ei namitkaan auta, enkä todellakaan halua, että poitsu rimpuilee haavan auki... Tiedä sitten olisiko jotain tekemistä noiden laiturilta putoamisten kanssa? Joka tapauksessa, eilen illalla sitten poitsun maatessa pedissään putsattiin vähän Betadinella. Jospa tänään yritettäisiin vähän suihkutella.

Vinkuminen on meillä nyt IN, sitä saatetaan tehdä monta tutkia putkeen, yay... Rymyllä alkaa olla energiaa kuin pienellä koiranpennulla konsanaan, ollaan yritetty tehdä nyt sellaisia pieniä lenkkejä monta kertaa päivässä ja ilkeinä otuksina välttää kaikkea ns. innostavaa, että saisi haava rauhassa parantua - sen verran olen oppinut tota meidän otusta tuntemaan, että jos lähdetään pidemmälle lenkille, kotiin saapuu sellainen energiapakkaus, että hepulikohtaus olisi suorastaan väistämätön. Takapihalla ollaan käyty eilisestä lähtien ilman hihnaa, mutta erittäin tarkassa valvonnassa ja hihna Ihmisorjan käsissä valmiustilassa. Kurjaltahan se tuntuu, kun toinen vinkuu vinkumistaan tylsyyttään, eikä oikein mikään auta. Silloin saattaa hetkeksi rauhoittua jos itse menee sohvalla makoilemaan viekkuun, mutta kun siinäkään ei voi koko aikaa jompikumpi olla. Yllätin juuri äsken pojan eteisestä jyrsimästä mun kenkääni, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt, osittain kylläkin ehkä siksi, että eteisen ovi on yleensä aina kiinni (nyt tuon kaulurin takia ollaan pidetty ovea auki, kun meidän eteinen on ehkä maailman ahtain). Rauhoittuu tietenkin myös lopulta jos en huomioi vinkumista ollenkaan, mutta se on kyllä ihan pirun vaikeaa...

Pakko siis keksiä jotain sellaista aktiviteettia, mikä vähän rauhottaisi mamman pientä potilasta. 

---

Ja tosiaan. Ei kahta ilman kolmatta - tänään polttohaudattiin punkki. Mieheke tuli sisään lenkiltä ilmoittaen, että Rympällä on korvassaan pieni piru. Melkein sain kohtauksen... Punkki ei onneksi ollut ihan korvassa sisällä ja sain napsaistua pois siinä vaiheessa kun Rymy lopulta lopetti päänsä kääntelyn ja vääntelyn ja ymmärsi, etten minä aio luovuttaa. 

Jännityksellä jään odottamaan mitä seuraavaksi...

MATKALLA

HauvaHaaste

"Matkalla."

Matkalla kastraatioon 6.8.12

ELÄINLÄÄKÄRI VS RYMY (1-0)

Moiks! Mistähän sitä taas aloittaisi... no, ensinnäkin, Rymyhän täyttää tässä kuussa vuoden (13. päivä, tarkkaan ottaen) joten yritettiin jo eilen ottaa parit seisotuskuvat; malli oli taas yhtä yhteistyökykyinen ja varsinkin haluinen kuin aina, yritti välillä mennä maate tai istumaan namin toivossa ja kuvaajallakin kamera vähän vinossa, mutta noh, mitäs pienistä :D Takatassuja en saanut paikoilleen, en sitten millään - aina siirsi takaisin kun yritin vähän avittaa, hmph. Tässä nyt kuitenkin yksi lukuisista otoksista, meidän viikkoa vaille 1 wee poitsu, painoa eläinlääkärin vaa'an mukaan 12,8 kiloa.

Tänään lähdettiin jo aamulla aikaisin pienelle pissatuslenkille tuohon lähimetsään ja Jyväskylässä oltiinkin jo hyvissä ajoin ennen ysiä. Jos oltaisiin tämäkin tiedetty, oltaisiin periaatteessa voitu soittaa eläinlääkäriin jo etukäteen ja kysyä, josko oltaisiin saatu Hugollekin aika samaan reissuun...
---

Mieheke nimittäin käytti eilen Hugoa tassu -ja jalkapesulla, kuten suurinpiirtein joka ilta meillä tehdään. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että kesken kylvetyksen poitsun rintakehästä yksinkertaisesti irtosi aika suurehko, kokoonsa verrattuna, liuska karvoineen päivineen ja kun lähemmin tutkittiin, niin näytti aivan mädäntyneeltä iholta. Joka iltahan Hugo tarkastetaan ja katsotaan jalat yms, mutta jotenkin ei ole sieltä karvan alta vissiin haava (?) näkynyt ja on päässyt mitä todennäköisemmin tulehtumaan. Tuntuu, että Hugoa on lähiaikoina koiteltu jotenkin ihan olan takaa; on ollut haavaa tassussa pariin kertaan, mätäpaisetta leuassa ja nyt vielä tämä. En vaan ymmärrä mitä pienelle oikein on käynyt, kun ei siellä kaapissakaan ole mitään uutta ja ihmeellistä, mihin olisi itsensä yllättäen voinut satuttaa? Olisiko sitten lattialla ollut jotain, kun tuo koiruus kuitenkin kaikkea sisälle kantaa :/ Ja sitten on vielä sekin, että koirastahan sentään helpommin näkee, jos sattuu, mutta siili kun hölmönä (tai fiksuna, riippuu miten asiaa katsoo) pitää tiedon itsellään ihan viimeiseen saakka, ettei joudu saaliiksi. Yritettiin haavaa puhdistella desinfioimalla ja teki jotenkin niin pahaa, kun voin vain kuvitella aineen kirvelleen (ei pitäisi, periaatteessa, mutta kummasti se omissakin haavoissa kirvelee jos tarpeeksi suuren ja syvän ruhjeen on aikaiseksi saanut). Siivottiin eilen vielä siskon kanssa kaappi, eikä Hugo silloinkaan näyttänyt mitenkään aristelevan, pinkoi vaan kaappiinsa yhtä nopeasti kuin aina ennenkin. Olisi pitänyt jo silloin kylvettää poitsu, kuten sisko jopa ehdotti, niin oltaisiin tämäkin huomattu aiemmin... hetken kyllä kirosin Rymyn ell-aikaa. Jos olisi ollut vähän myöhemmin, oltaisiin voitu tosiaan aamulla ennen lähtöä soittaa hyvissä ajoin ja kysyä, voidaanko ottaa molemmat pojat mukaan samalla kertaa, mutta nyt päädyttiin tilamaan Hugolle oma aika paikan päällä. Mieheke ja Huge lähtevät lääkäriin sitten keskiviikkona, ellei tarvita pikaisempaa hoitoa ensiavussa.

---
Rymy oli tosi reipas jo automatkalla, kun otettiin taktisesti kummitätsy takapenkille toisen viekkuun; takapenkiltä kuului siis vinkumisen sijaan lähinnä pehmeä tuhina...

Myöskin eläinlääkärissä Rymppä oli tosi reipas, ehkä koska oltiin niin aikaisessa, että muita koiria ei pahemmin paikalla näkynyt ja koska raukkaparka ei tainnut yhtään ymmärtää mitä oli tapahtumassa. Ensin pienen huomio kiinnittyi tietenkin niihin lukuisiin mattoihin, joita piti antaumuksella nuuskutella, kun me jutskattiin respan kanssa ja sitten oli ne ihanalta tuoksuvat nappulapussit niin lähellä, että melkein pystyi koskettamaan, ai että!

Niin, ja kun eläinlääkäri pisti rauhoittavan Rymyn seisoessa lattialla pöydän sijaan, meikäläinen ja Mieheke pusutti koiruutta niin ankarasti, että piikkikin jäi kokonaan huomaamatta. Kysäisin samalla Rympän hännän kaljusta kohdasta ja lääkäri hymyillen kertoikin, että yhdellä heidän hoitajallaan on tosiaan whippetejä (nettisivun mukaan yhden nimi on Iina :D) joilla kanssa sama "vika". Mainitsi myös juurikin sen häntärauhasen, josta minullekin kerrottiin kun asiaa ekoja kertoja ihmettelin - eli ihan hyvä, että uskoin tässä tapauksessa muita, enkä panikoinut turhaan. Ei mennyt kuin ihan hetki ja jo alkoi koira nuokkua tassuillaan; ensikertalaiselle, eli siis minulle, oli jotenkin tosi outo näky ja jännä kokemus. Toisaalta iski kauhea huoli enkä millään olisi halunnut jättää poitsua ns. yksin, mutta toisaalta nauratti, kun pieni näytti niin pölhöltä siinä huojuessaan kuin joku humalainen. Ohjasin siihen maahan matolle oman fleecensä kanssa lepäilemään ja siihen se pieni sitten sammahti sammakkoasentoon - hieman pöydälle nostettaessa katseli meidän perään, mutta ei tainnut edes jaksaa vinkua. Siinä vaiheessa tosin minäkin jo totesin, että selvä, me lähdetään nyt-heti-välittömästi ovesta ulos, ennen kuin pieni ehtii ääntäkään päästää ja meikä saa jonkun sydärin... tai ruven parkumaan.

Lähdettiin kaupoille pariksi tuntia ja palattiin n. keskipäivän kieppeillä takasin. Rymy ei ollut vielä hereillä, makoili siellä oman fleecen alla ihan koomassa, joten odoteltiin siellä häkin vieressä parisen kymmentä minuuttia ja höpöteltiin hissukseen - meiltä kysyttiin että annetaanko heräte, onko kiire, vai odotellaanko rauhassa, ja minä mieluummin odottelin, että saa toinen herätä rauhassa. Ei se poika kyllä autoon itse kävellyt, eikä autosta kotiin. Oli aivan kanveesissa, raukka. Nukkui koko matkan, välillä vähän säpsähteli ja sama nyt; tuossa se tuhisee omassa pedissään kaulurinsa kanssa ja aina välillä herää ihmettelemään.  Automatkalla poika oli siis näinkin viehkeänä (kieltä oltiin jo eläinlääkärissä kostutettu hieman ja kummitätsy jatkoi samaa rataa autossa, ettei ihan kuivunut kasaan :D):

Epikriisissä todettiinkin, että lääkeainekrapula voi aiheuttaa itkeskelyä ja pahoinvointia ja että lähelläolo ja rauhoittelu auttaa - aina välillä pedistä kuuluukin pientä hitusen hätääntynyttä itkua ja hetken kun silittelee niin taas painuu pää alas. Vielä ei ole poika pedistään noussut pois, eli ruokaa ei ole syönyt, eikä vettäkään lipittänyt, vaikka yritin tarjota mm. käden avulla.

Rymyä muuten hoiti Miehekkelle jo tutuksi tullut Mihalitsa Margaritis. Loistava juttu, että sama elk on nyt ajantasalla meidän molempien poikien asioista. Luulen, että rokotuksilla käydään täällä meidän kylän eläinlääkärissä, mutta jos on mitään yhtään isompaa listalla niin sitten mennään suoraan Jyväskylään. Henkilökunta vaikutti ensinnäkin tosi mukavalta, enkä minäkään yhtään arastellut kysyä kysymyksiäni, kun meitä palveli koko ajan hymyilevät naamat. Tuntui heti siltä, että näihin ihmisiin voin luottaa ja voin hyvillä mielin jättää Rymyn tänne hoidettavaksi, kyllä ne pienestä huolen pitävät. Samoin siinä vaiheessa, kun meille kannettiin penkit häkin viereen, että voitiin odottaa Rymyn heräämistä ihan siinä vieressä ja näin Rymyn oman peittonsa alle peiteltynä, tuli sellainen hyvä fiilis paikan suhteen.

Huoh. Voipi olla meillä mielenkiintoinen ilta tai pari tiedossa, kun Rymy ei tapansa mukaan pääse pariin iltaan takapihalle kirmaamaan vaan sielläkin käydään hihnan kanssa. No, "onneksi" meikäläisellä on tänään yövuoro edessä, vaikka oikeastaan mieluummin olisin kotona hellimässä pientä. Mutta hyvä näin, miehekkeellä on huomenna moottoripyörän käsittelykoe ja keskiviikkona aamusta Hugon ell, joten ainakin huomenna olen koko päivän Rymyn kanssa ja keskiviikkonakin alkaa työt sen verran myöhään että poijaat ovat siinä vaiheessa tod näk jo kotiutuneet. En todellakaan tahtoisi jättää Rymyä nyt yksinään, joten kuten sanottu, hyvä näin. Kauluria pitäisi pitää se pari viikkoa... saas nähdä miten nopsaan Rymy mokomaan tottuu, meidän poika kun on kova ilmaisemaan mielipiteitään suuntaan jos toiseenkin.

Huomenna päästään sitten antamaan ensimmäinen kipulääke (Rimadyl), jota annetaan muutaman päivän ajan... Meidän ei onneksi tarvitse mitään tikkejä lähteä poistamaan, kun haava on suljettu ihonalaisin ompelein ja kudosliimalla, kuten vähän odotinkin.

... Käytiin eilen juoksemassa tuossa viereisessä metikössä - vasta siinä vaiheessa kun ihailtiin auringonlaskua muistettiin kamera ja sisko kävikin sen nopeasti kipaisemassa matkaan. Niitä kuvia sitten seuraavalla kerralla, sikälimikäli muistan.

MEIÄN PIEN PIHAKOIRA

 

Ja loppuun vielä makea venytys, tietty :) Huomenna meillä edessä jännittävä päivä, joka käynnistyykin jo aikaisin aamulla; klo 9.30 pitäisi olla Jyväskylässä eläinlääkärissä, on nääs kastraation paikka. Eli huomenna tai ylihuomenna palaillaan tod näk hieman puheliaamman postauksen kera, tänään vaan ollaan ja nautitaan loppukesän lämmöstä ja kummitätsyn seurasta!