VESIKOIRAN PALUU!

Täällä taas! Meillä on mahtunut viime viikkoihin yhtä ja toista, mm. aamuoksentelua (koira, siis) parina aamuna, remonttisuunnitelmia, seinän kaatoa, tunkeilijaoravan jahtaamista takapihalla, naapurin koiran haistelua aidan rakosesta ja auringon palvontaa. Päällimmäisenä tällä hetkellä on mielessä erään päivän pulahdus. Muistatteko, kun marraskuussa Rymy putosi laiturilta järveen kun epähuomiossa astui ohi? Silloin pohdiskelin josko pojalle jää laituripelko tai jotain vastaavaa, mutta heti seuraavalla kerrallahan Rymy uskaltautui laiturille ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Ollaan tässä pitkin talvea vierailtu Viherillä erittäin ahkerasti, mutta aina kun ollaan mökin pihassa pyörähdetty, ollaan kielletty menemästä laiturille. Tässä yhtenä kertana kuitenkin porukat olivat jäällä avantoa tekemässä kun sinne asti päästiin ja eikös Rymy heti silmän välttäessä hiihdellyt rantaviivaa pitkin naapuriin asti. Reippaasti tosiaan tuli takaisin kun käskytettiin, mutta silti kirosin hiljaa mielessäni kun ei olisi ollut tarpeellista koiran hiffata jäällä riekkumisen hauskuutta. No, seuraavalla kerralla Rymppä taas yritti jäälle. Ja samoin viimeksi, kun rannassa asti käytiin.

Ainut vaan, että tällä kertaa poika yritti jäälle suoraan laiturilta ja vastaan tulikin vesi. Sen verran ihmeissään oli, että ei tajunnut rantaan päin uida, vaan yritti jäälle. Hieman tympi, kun juuri olin Puoliskoa pyytänyt menemään laiturin lähettyville, että pystyy estämään jos poitsu meinaa lasten perässä laiturille kun olen vähän sitä mieltä, että sinne ei Rymyllä ole asiaa (voin vaan kuvitella miten kesällä perheen pienimmät työnnetään veteen kun Rymy riehuu laiturilla, ahem). Mieheke ei sitten ottanut meikäläistä ihan tosissaan kai kun ei mennyt ihan sinne minne piti (huoh, miehet ;D) ja hetkeä myöhemmin saikin sitten nostaa koiran järvestä. Onneksi oli sen verran aurinkoinen ja lämmin keli, että poitsu hetken pisti parastaan juosten sinne tänne ja sitten rauhottui. En kyllä tiedä ottiko vieläkään opikseen, niin lähellä järveä ja jäätä tämänkin jälkeen viipotti menemään. Sulaisi nyt noi jäät kokonaan pois ja tulisi jo kesä!

Kesästä puheen ollen, Rymystä on muuten kuoriutumassa oikea auringonpalvoja. Takapihan lumikasan päällä istuskelee mieluusti vieläkin tuntikausia, varsinkin jos bongailee yhden naapurin pientä pentua. Ei haittaa vaikka vilu meinaa tulla takamukseen jos vaan pieni on horisontissa ja aurinko paistaa! Myös terassilla istuskelu on mieluista, tosin nykyään istuskelu on muuttunut vähän rennommaksi chillailuksi... yhden lämpimän päivän Rymy vietti pitkälti näin:

Poitsu on onnistunut jyrsimään terassin maton siihen kuntoon, että oli pakko laittaa pyyhe Kuninkaallisten Nokosten ajaksi ihan vaan mattoa säästääkseni!

SUOMEN HAUVAMALLI

HauvaHaaste

"Mikä kuva osoittaa että koirastasi voisi olla Suomen hauvamalliksi?

Poseeraus kuvat siis esiin!"

Valinta ei todellakaan ollut vaikea... kyllä se on edelleen tämä jo kertaalleen nähty ihanuus:
---

 ---

(Mun oli myös ihan pakko osallistua Suomen Ihanin Koira -kilpailuun tällä Rymyn "I'm so hot and cool" -kuvalla, koska se vaan on niin ihana jotenkin, elikkäs, käykääs äänestämässä meidän poitsua täällä!)

Huomenna voisin yrittää tulla kirjoittamaan ihan oikean postauksen (paljon on kerrottavaa, kun vielä muistaisikin kaiken!) ja ehkä lisätä muutaman kuvan tähän merkintään, jos löydän kätköistä jotain yhtä hottia :D

ITKUPOTKURAIVARI

Mun oli tarkoitus tulla päivittämään pitkä ja hieno postaus, kuvien kera. Sen sijaan yllätti niin suuri turhautumisen tunne tossa äsköisen lenkin aikana, että on ihan pakko tulla tänne vinkumaan, etten pura tätä Rymyyn - koira kun on täysin syytön. Ketään en yritä loukata, eli kaikki mitä seuraavaksi suustani päästän, johtuu ihan vaan juuri siitä omasta turhautumisesta ja tiedän, että jokaisella on omat tapansa tehdä asiat ja tätä tulisi pitkälti kunnioittaa.

Mutta. 

Joskus ne toisten tavat vaan aiheuttaa ongelmia muille, vaikkei niin tarkoittaisikaan.

Rymy on nyt nähtävästi nimittäin unohtanut aivan täysin miten muut koirat ohitetaan nätisti. Tänään tuli ensimmäistä kertaa vastaan sellainen koiranpissattaja, jolla oli selkeästä sama ajatus kuin meillä -- tänään, ensimmäinen. Ja poitsulla ikää jo se reippaasti yli 7kk. Ensimmäinen!

"Jos vaan ohitetaan nätisti", nainen huikkasi, "me vasta harjoitellaan!" Ja minä takaisin, että niin mekin, mutta siinä vaiheessa Rymy jo seisoi kahdella takajalalla ja yritti päästä leikkimään ja mua niin tympi tämän naisenkin puolesta, koska loppujen lopuksi hänenkin koiransa riekkui, vaikka alku näytti niillä tosi lupaavalta.

Eihän siitä ohituksesta siis tietenkään mitään tullut, ja harjoitteluhan on aina harjoittelua, mutta... ollaan tässä parin viikon aikana törmätty lenkeillä entistä useammin näihin "me seisotaan täällä odottamassa teitä ja räksytetään vähän/tuijotetaan tiiviisti, tulkaa vaan!" -pissattajiin kun alussa tuskin nähtiin edes muita pissattajia enkä mä yksinkertaisesti saa Rymyä näissä tilanteissa enää rauhoittumaan tai keskittymään itseeni, enkä nähtävästi tavallisissakaan ohituksissa - koko homma jotenkin masentaa. Jos nyt jo Rymyllä on voimaa kuin pienessä veturissa niin entäs sitten kun se tosta vielä vähän kerää tota massaa? Heti kun poitsu huomaa odottavan koiran, alkaa ihan hirveä veto kun yrittää luokse - tai vastaavasti pois tilanteesta, riippuen miten se toinen koira meitä odottaa.

En sitten tiedä, ehkäpä täytyy nyt oikeasti etsiä joku suuren suuri herkku, jolla ohitustilanteessa saisi Rymyn huomion, koska perus maksanamit yms ja nappulat ei vaan tehoa. Ne otetaan vastaan kun yritetään harjoitella nätisti kävelyä (mikä sekin on muuten täysin hukassa suurimman osan ajasta), mutta jännässä tilanteessa ei malteta. 

Sitten vielä turhautumista lisää se, että kun Rymppä ensin kiihtyy ohitustilanteessa niin tämän jälkeen se vetäminen vasta nannaa onkin. Joo, mä voisin joka kerta lähteä toiseen suuntaan, mutta Rymppä on todistanut loistavasti, ettei se haittaa - poitsu voisi välillä kulkea lähemmäs 15 minuuttia nätisti vieressä tämän jälkeen, tai kauemminkin. Jos ideana on se, että taas käännytään kun alkaa veto, niin ei se oikein onnistu jos aika on silleen tiukilla, että meikäläisen on lähdettävä töihin. En mä silloin vaan pysty kävelyttämään poitsua puolta tuntia toiseen suuntaa kun pitäisi oikeastaan olla jo kotona. Tätäkin on kyllä harrastettu. Ja kuten sanottu, jos taas pysähdytään niin Rymy hienosti palaa takaisin viereen ja syöksyy matkaan. Varmaan pitää vaan lähteä vielä aikaisemmin lenkille, että on varmasti aikaa - siinä on vaan se, että pitäsin mieluusti sen parin tunnin tauon Rymyn syömisen ja lenkkien välillä. Ehkä täytyy lähteä lenkille eka ja sitten vasta ruokkia poitsu, jos vaikka namitkin olisi tälleen mielenkiintoisempia.

Toisin sanoen. Mä en vaan ymmärrä. Miksi pitää pysähtyä? Sen mä ymmärrän täysin, jos pysäytät koiran ja yrität saada toisen huomion itseesi, ettei kierrokset ylity jne, mutta sitä sellaista pysähtymistä, missä ihan vaan oikeasti annetaan koiran tuijottaa/murista/räksyttää sivummasta ohikulkijalle, sitä mä en vaan käsitä. Mihin se logiikka perustuu? Kysyn, koska mua ihan oikeasti kiinnostaa.

Ja mietin, onko se edes osasyy tähän ongelmaan? Oonko mä vaan tehnyt jotain aivan täysin väärin? :/ Mä niin kaipaisin pientä jelppiä tässä asiassa, huoh.

Noh, illalla uusi yritys. Tosin päivällä niitä pissattajia tulee aina enemmän vastaan - ehkä hyvä niin.

PIENESTÄ ISOKSI?

Moiks! Taas on aika mennyt niin, ettei ole ehtinyt päivittämään ollenkaan. Tai no, itse asiassa, täytyy myöntää, että on ollut sen verran stressiä päällä (tästä postauksen lopussa lisää), että kaikki aika mitä en ole viettänyt koiran kanssa, on mennyt tahkotessa the Sims 3:sta - kas siinä peli, jota pelatessa ei tarvitse ajatella mitään omia ajatuksia eikä näin ollen murehtia mistään.

Mutta nyt oli ihan pakko vähän irrottautua kaiken maailman Sims!Tapioista ja Sims!Eerikeistä, koska - voitteko kuvitella - mun pieni pentuni on varmaan kasvamassa isoksi :O - kauhea järkytys tälle mammalle, sehän on vasta "jotain 8kk!". Itse asiassa, täytyy oikein kirjoittaa lista, että saan kaiken varmasti ylös (voin sitten myöhemmin lueskella nostalgisena ja itkeä vollottaa, haha).

Suurin muutos on ollut havaittavissa lenkeillä;

1. Voin kertoa, että siinä missä yhdessä vaiheessa Rymyn hihnan nähdessään syöksyi sohvalle makaamaan, nykyään poitsu päivystää pannan ja hihnan laiton jälkeen jaloissa, ihan kirjaimellisesti ja just niin kauan, että ollaan pihalla - tulee sellainen olo, että poitsu kuvittelee meidän/meikäläisen yrittävän lähteä ilman sitä, vaikka se hihna onkin jo kiinni. Rymy on jopa oppinut pyytämään lenkille. Tämän se oppi yhden viikonlopun aikana, kun siskoni vei suhteellisen säännöllisiin aikoihin Rymppää kahdesti päivässä ulos, mitä meidän kahden Ihmisorjan työkuviot taas eivät oikein salli. Lol joku säännöllisyys, ahem.

2. Rymyllä ei ole ikinä ollut tapana haukkua muille koirille, ei lenkillä eikä leikkiessään, ei edes silloin kuin toiset räkyttävät sen kaksi tuntia putkeen, joka sekin on koettu. Tietyllä lenkkipätkällä meitä vastaan tai meidän edessä/takana tulee hyvin usein sama parivaljakko, vanhempi mies pienehkön pystykorvaisen koiransa kanssa. Itsellä on sellainen olo, että nyt lähiaikoina Rymy on alkanut entistä enemmän venkoilemaan kaikenlaisissa ohitustilanteessa, lähinnä koska tämä parivaljakko (kuten nähtävästi kaikki muutkin tämän kylän koiranpissattajat) AINA pysähtyy jo hyvissä ajoin jääden odottamaan meidän ohitusta ja Rymy vissiin kokee sen vähän jännäksi (yhtään en ihmettele, paikallaan seisova, tuijottava ja yleensä vielä muriseva koira kun ei itseäkään miellytä) - Rymy ei oikein näissä tapauksissa tiedä pitäisikö pysähtyä leikkimään vai mitä tapahtuu, ei silloinkaan vaikka koira nätisti vain istuisi ja katselisi meitä. Pysähtynyt koira saa toisin sanoen usein Rymyn riekkumaan hihnassaan suuntaan ja toiseen, mikä sinänsä ei vielä ole aiheuttanut vaaratilanteita, mutta odotan sitä päivää kun meidän takaa tuleekin tällaisessa tilanteessa perus koiria ällöävä pyöräilijä, joka ihan surutta ajaa päälle asenteella mitäs olitte keskelle tietä, perkele.

--- ANYWAY, tällä samaisella pystykorvalla on melkein aina tapana siis joko haukkua tai murista (tai syöksähdellä päin), kun ei uroskoirista pidä (Rymyä tuntuu sietävän paremmin kun on pentu - omistajansa yhtenä kertana ihmetteli asiaa). Lisäksi kun vastaantulijat eivät KOSKAAN voi koiransa kanssa kävellä tien oikealla puolella, tai siis siten, että vastakkain tullessamme molemmilla olisi koira siellä ojanpuolella, vaan parhaimmissa tapauksissa flexissä räyhäävä koira istuu melkein keskellä tietä odottamassa meitä, ikään kuin vaanien. Nyt yhtenä kertana Rymy siis tosiaan haukkui tälle koiralle - ei montaa kertaa (okei, laskin, haukkui kolme kertaa) mutta sen verran kovaa ja äkäisesti kuitenkin, että minä itsekin aivan täysin yllätyin. Siinä vaiheessa ajattelin hiljaa mielessäni kilauttavani ET:lle ja pyytäväni palauttamaan koirani. 

3. Taitaa se viehevietti täälläkin heräillä näin kevään kynnyksellä. Lintuja ja lentäviä lehtiä ei nimittäin enää juosta karkuun vaan lintuja välillä jopa tuijotetaan ja lehdet yritetään ottaa kiinni, melkeinpä aina - yksi lenkki saattaa pitää suhteellisen monta "ihanaa" nykäystä sisällään, kun Rymy päättää yrittää tien toiselle puolelle jonkun liikkuvan perään :/

4. Lenkeillä nenä on nykyään vähän väliä maassa kiinni - Rymy on sinänsä tosi jännä lenkitettävä, että välillä kävelee pitkiä matkoja ihan vieressä tosi nätisti ilman mitään, muut koirat ohitetaan aivan nätisti, mitä nyt vähän kurkitaan eikä jokaista vastaantulijaa yritetä nuuskuttaa... ja sitten on niitä päiviä, kun joko nenä ei nouse maasta kertakaan tai hihna on koko ajan niin kireällä, että tuntuu kuin käsi lähtisi irti ja kaikki, SIIS KAIKKI kiinnostaa - niin lehdet, koirat, ihmiset, pyörät, rattaat, autot kuin roskatkin. Rymy ei myöskään enää tunnu ymmärtävän, miksi vähän väliä pysähdellään vaan on ottanut tavaksi, että jos hihna on kireällä kun pysähdytään, pyörähtää ympäri, kävelee viereen ja taas kun lähdetään niin jatkuu veto, välillä jopa suorastaan syöksähtää eteenpäin. En oikein ymmärrä enää itsekään miten saisin pojan tajuamaan, että en pysähdykselle hae sitä, että tulee viereen, vaan sitä että hihna löystyy! Sen verran olen pannut merkille, että yleensä vetää enemmän kotiin päin tai jos lenkille mentäessä on esim. kakkahätä.

---
Olikohan vielä jotain kertomisen arvoista, muuta kuin, että meillä on näillä näkymin elokuussa muutto edessä ja nyt jo vähän jänskättää, että miten Rymy tämän vaihdoksen tulee ottamaan - perheemme numero kun lisääntyy yhdellä, mutta ei sen takia, että olisin raskaana ;), vaan sen takia, että sisko liittyy ihan virallisesti joukkoomme. Ja kämppä johon muutamme on tuttu (eli äidin), kun siellä vieraillaan suht usein. En sitten tiedä onko parempi että on tarkoitus muuttaa periaatteessa tuttuun kämppään, joka kuitenkin remontoidaan ja vaihtaa näin ollen näköään ja hajujaan (hämmentääkö poitsua? tuleeko se kuuluisa ero-ahdistus?), vai olisiko parempi (koiran kannalta) muuttaa kokonaan uuteen paikkaan josta tehdä koti? Turhahan sitä on toisaalta jossitella, nyt mennään näillä.

En muuten millään saa Rymyä oppimaan peruuttamista. Alunperin se oli tarkoitus opettaa ja yritinkin (mutta luovutin), sitten yhdessä vaiheessa totesin, että ei kai me sitä käskyä tarvita ja nyt tässä parin kuukauden aikana olen tullut siihen tulokseen, että perskules, kyllä se todellakin tarvitaan, koska Rymy kuuluu tähän kuuluisaan MITÄ-MISSÄ-KOSKA-MUN-ON-PAKKO-PÄÄSTÄ-KATSOMAAN -pentukastiin ja hyvin usein käy niin, että Rymy on nuuskivan kuononsa kanssa tiellä, eikä millään ymmärrä mihin suuntaan pitäisi mennä, kun "pois" yleisesti ottaen tarkoittaa, ettei ole väliä minne menee, kunhan menee ja välillä taasen on aika tärkeää, että poitsu nimenomaan peruuttaisi.

"Siis mihin mun pitäis mennä?"

Ai niin! Maanantaina olin pitkän illan töissä ja Puoliskolla oli tuttuun tapaan junnujen harkat sekä omat paloharkat illalla töiden jälkeen, joten pyysinpä siten mutsia ottamaan Rymyn hoitoon. Olin ensin väsyttänyt pojan hyvin yli tunnin lenkillä ja lenkiltä tarttui matkaan samassa rivarissa asuva tuttu koululainen, joka sitten tulikin luvan saatuaan meille hetkeksi. Rymy oli lenkin jäljiltä ja tytön kanssa riehuttuaan niin poikki, että sammahti ennen kuin vieras oli ehtinyt edes lähteä ja näin ollen säästyi sohvakin - oletan, että sen hetken mitä joutui olemaan yksin ennen kuin äiti miesystävänsä kanssa poitsun haki, koiruus veti suosiolla unta palloon. Puolisko haki otuksen kotiin ennen yhdeksää ja minä tulin vasta kympiltä ja oli muuten pikkaisen erilainen vastaanotto kuin yleensä. Normaalisti yritän olla kiinnittämättä Rymyyn mitään huomiota kun tulen sisään, mutta poitsu silti vikisee jaloissani ihan heti kun tuulikaapista ulos pääsen, yrittää nuuskuttaa joka vaatetta ja kohtaa, hyppii naamaa nuolemaan yms. Maanantaina oli niin väsy koira, että kun meikä tuli kotiin, koiruus taisi yrittää kerran nuolaista naamaa ja sen jälkeen pistikin itsensä maahan jalkoihin makaamaan ja odotteli vaan rapsutuksia :D Yleensä ainoastaan yksi asia saa Rymyn tervehdyksen laantumaan...

Ensin on ihan pakko päästä halaamaan, tassut halattavan kaulan molemminpuolin - vasta sitten voi palata lelun luokse.

VIRVON, VARVON, TUOREEKS, TERVEEKS;

Tietyissä tapauksissa ja tiettyinä pyhinä lapsuudenkotini ateisti-tausta on edelleen läsnä vahvasti. Muistan esim. käyneeni virpomassa elämäni aikana ainoastaan pari kertaa (koska isäni ei suuremmin virpomisesta perustanut) enkä niistäkään kerroista mitenkään hirveästi nauttinut. Yleensä meillä ei pääsiäistä vietetä mitenkään erityisemmin, mitä nyt suklaamunia vedetään lukuisia "hyvällä syyllä", hih. Tänä vuonna oli kuitenkin siinä suhteessa erilainen vuosi, että isovanhempani tulivat vierailulle tänne ja näin Rymynkin ensimmäinen pääsiäinen oli aiottua spesiaalimpi :)

Keskiviikkona meikäläiselle nousi kuume (kuumetta ei enää ole, mutta harvinaisen sitkeä pöpö on kyseessä kun vieläkin on ihan tukkoinen olo, mur!), joten sisko yllätti iloisesti ja ilmestyi torstaina, hiipi hissukseen jo aamulla aikaisin, hoitamaan koiraa, että minä sain nukuttua ja kuten arvata saattaa, kummitätsyviikonloppu tarkoittaa tietenkin kuvia, jee! Ollaan muuten nyt sitten kaikki neljä vuorotellen oltu kipeitä, sisko aloitti jo ennen minua, minä jatkoin (vaikka oltiin molemmat eri paikkakunnilla), sitten pöpö kiusasi äitiä ja nyt nuhakuumeessa on sitten Puolisko... tarkoitukseni oli päivittää jotain jo viimeviikolla, mutta sattuneesta syystä lojuin sängyn pohjalla enkä siis saanut mitään aikaan. Sen takia en jaksanut edes näitä kuvia käsitellä yhtään paremmiksi väreiltään, ei voi mitään.
 
Mutta juups, meidän pääsiäinen meni siis näin... 

(pissataukoja äidin takapihalla hihnassa, tosin ihmisten yms bongailu ja pihalla jumittaminen oli mielenkiintoisempaa)

(Muille munaa, Rymylle tikkua :D)

"Loppuks se jo?!"

"Voitasko mennä jo bongaamaan? Eiku siis pissaamaan?"

"Mentäskö taas?"

"Miksei kukaan tule, vaikka näin nätisti päivystän tässä terassin oven edessä?"

"Huhuu?"

"Ihme juttu."

"Määä luovutan, tairan mennä moikkaamaan mamman mummia ja pappaa!"

"Sukat, mmmm."

 Väliin täytyy muuten mainita sellainen juttu, että vaikka Rymy kovin ihmisrakas onkin, tämä on suhteellisen harvinainen näky:

Eli siis yhdessä vaiheessa poitsu tosiaan pisti ittensä mummini viereen maate ja tunki päänsä syliin ja toden totta, siihen se nukahti - tiedä sitten olisko aistinut mummini olevan sairas, vaikka tosin, serkkunikin oli kuulemma kerran ihmetellyt mummin kykyä rauhoittaa hevonen pelkästään puheellaan, että kai meidän mummi sitten on jonkinlainen eläinkuiskaaja ;D Yleensä Rymy tunkee jalkoihin nukkumaan tai tulee ihan kiinni, mutta harvemmin itse oma-aloitteisesti tunkee "vieraamman" ihmisen päälle köllimään. Pikkusiskoahan Rymy tuppaa käyttämään tyynynä melkeinpä aina ja jos yhtään olet blogia seurannut niin näin on ollut IHAN alusta alkaen.. usein kun hiivin yöllä juomaan, Rymy nukkuu pää kummitätsyn pyllyllä - se on aina jotenkin niin hellyyttävä näky.

 Tosiaan! Parasta pääsiäisessä, ainakin Rympän mielestä, oli tietenkin kummitätsy, joka vietti meillä taas kaikki yöt, ja varsinkin kummitätsyn peti - ja pylly (harmi ettei näiden kahden uni-asennosta ole kuvaa) :D Kummitätsy on myös hoitanut kaikki lenkittämiset torstaista asti, joten ollaan - taas kerran - erittäin kiitollisia ♥