Ei valitettavasti saatu tänään vielä koirakaveria lenkille, mutta uusi yritys ensi viikolla. Yksin meidän ei kuitenkaan tarvinnut olla - pakattiin koira autoon ja hurautettiin Viherille, Miehekkeen porukoille. Minä pääsin pitkästä aikaa etupenkille, vaikka sattui kyllä sydämeen kun toinen vikisi takapenkillä ja yritti luokse, huoh. Lopulta kyllä tajusi taas ettei vinkuminen auta ja asettui paikoilleen; ei vaan oikein meinaa Rymy ymmärtää, että olisi fiksuinta maata siellä selkänojan vieressä, ettei joka mutka heilauttaisi, mutta eiköhän tämäkin juttu vaadi ihan vaan totuttelua. Tällä kertaa soitettiin muuten etukäteen varoitussoitto ja saatiin kuin saatiinkin Neiti Isosisko ulos lumitouhuihin, jee! Voi sitä molempien riemua; oli aivan ihanaa katseltavaa ja kuunneltavaa.
Rymystä Neidin pulkka oli varsin jännittävä, alkuun hieman jopa pelottava, ja piti ihan joka laskun jälkeen (ja ennen) käydä tarkistamassa laskijan hyvinvointi; pusuilta ei siis taaskaan kokonaan säästytty! Neiti Isosisko, punaiset posket hehkuen, kertoi yhdessä vaiheessa leikanneensa eskarissa kuvan, jossa oli koiria lumileikeissä: "Leikkasin sen, koska oisin halunnut olla siinä tilanteessa mukana", hän sanoi, ja suurin piirtein kaatui lumikasaan nauraen - ja tietenkin Rymy perässään, hih. Hetken kuluttua neiti totesi haluavansa koiran ja virne ylettyi korvasta korvaan, kun totesin, että "no nythän sulla tavallaan on!" Neiti on alusta asti tykännyt poitsusta hirveästi, mutta jännittänyt silti hieman; Rymy taasen on nyttemin selvästi rauhoittunut, eikä yritä enää koko aikaa hyppiä pomppia loikkia toisen nenää nuolemaan ja näin ollen Neitikin on nykyään rennompi koiran kanssa. Tätä kehitystä on jotenkin ihana seurata; vähän luulen, että tämä ystävyyssuhde ei muuta kuin vahvistuu ajan kanssa.
Käveltiin illalla vielä äidin luokse, jossa yllätettiin kummitätsy iloisesti. Se tunne, kun huomaat koiruuden tunnistavan ulkona juttelevan äänen; se tunne kun kuulet pikkusiskosi yllättyneen äänen eteisestä, täynnä iloa ja rakkautta ja hellyyttä.
Tällaisia päiviä lisää, kiitos!
 | ||
Tässä muuten näkyy loistavasti meidän normi riehumispaikka ja selitys niille joita kiinnostaa; edessä puiden takana näkyy siis se järvi johon Rymy humpsahti, eli mökki edessä näkyvän mutkan takana vasemmalla, oikealla puolella taas autojen kohdalla porukoiden talo. Kuvaajan taakse jää 50 metriä tietä Neiti Isosiskon kotitalolle ja siitäkin pihalta vielä 100 metriä isolle tielle - eli jos joku on ihmetellyt miksi juostaan ja riehutaan vinttikoiran kanssa tiellä niin kyseinen tie on tosiaan tämä edessä näkyvä - porukoiden tontilla, umpikuja ja yksityisessä käytössä niin siksi :)
|
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti